"Kollektiivinen imaginaarinen, joka koostuu muun muassa empatiasta, yhteisöllisyyden halusta, yhteisestä mielenliikutuksesta tai samalla aaltopituudella olemisesta..." Näin luonnehti esimerkiksi Heikki Lehtonen Michel Maffesolin käsityksiä uudesta yhteisöllisyydestä.
Juoksutapahtumassa voi helposti nähdä tällaista esteettisen tyylin kautta syntyvää yhteen sitoutumista, seurallisuutta sekä elämyksellistä samaistumista ryhmään, joka tuntuu omalta. Mitäpä muuta kuin "jaettua, heimollisen onnen esiinnousua" edustivat ne villit ryhmä-kannustushuudot, joita ruotsalaiset keltaisiin heijastinliiveihin pukeutuneet innostuivat karjahtelemaan toisilleen kaikuvassa tunnelissa...
 |
| Lähtö ja maali olivat samassa paikassa Silja Linen Värtan-satamassa. |
Kyseessä oli siis kymmenen kilometrin mittainen, upouusi tunnelireitti, joka avataan Tukholman keskustassa autojen käyttöön marraskuun lopussa. Tämä Norra länken sai ensimmäisen käyttönsä juhlavasti 34 000 juoksijan, kävelijän ja pyörätuolikelaajan tapahtumassa.
Etukäteen jännitin, miten ihmeessä tuollainen määrä ihmisiä mahtuu johonkin tunneliin. Tuleeko ahtaan paikan kammo, loppuuko happi, musertuvatko hitaammat nopeampien jalkoihin? Onko varmaa, etteivät tunnelin tukirakenteet petä? Entä jos joku keksi tehdä terroriteon tunnelissa...? Ja onkohan siellä laisinkaan riittävästi vessoja?
 |
| Mukavuuslaitoksissa ei ollut jonoja eikä sotkuja ja vessapaperiakin riitti! |
Kaikki jännityksen aiheet osoittautuivat turhiksi. Lähtökin oli leppoisa ystävä-Mallan Lidingön kodissa, josta oli lyhyt bussi- ja kävelymatka lähtöpaikalle. Startkit -pakkauksenkin oli hän ystävällisesti hakenut jo etukäteen, kun niitä viikon ajan oli Intersport-liikkeissä jaossa. Ranneke vaan käteen, ajanotto-juttu kiinni lenkkarin nauhoihin, heijastinliivi päälle ja menoksi.
 |
| Rannekkeeseen piti laittaa omaisen nimi ja yhteystiedot. |
Jo bussissa ryhmäydyin muiden heijastinliiviläisten kanssa. Ei ollut vaikeaa löytää perille, kun seurasi kaltaisiaan. Välillä minulta tultiin kysymään neuvoja tapahtumaan liittyen - näytinhän varmasti aivan sisäpiiriläiseltä ja ruotsinkielentaitoiselta.
Lähtö oli ihastuttavan hyvin järjestetty. Tapahtuma alkoi kello 12 ja kymmenen minuutin välein siirtyi lähtökarsinassa eteenpäin usean tuhannen juoksijan joukko kohti varsinaista lähtöä. Tunnelin alkupäässä oli lähtöverryttely esitanssijoiden ja musiikin innoittamana. Tunnelma alkoi nousta kohti kattoa. Bajamajoja oli vielä tunnelin alussakin. Vapaaehtoiset keräsivät isoihin kasseihin lähtijöiltä takkeja ja muita ylimääräisiä vaatteita hyväntekeväisyyteen jaettaviksi.
Liikutus iskee, kun tunnelissa kaikuu "Born, born, born to be alive..." Malttamaton lähtijäporukka liikehti levottomana kuin laitumelle pääsyään odottavat vasikat.
Liikkeelle lähdettyäni kävi pian ilmi, että vaatetukseni oli turhan lämmin. Ulkona oli pari lämpöastetta, mutta syvällä tunnelissa lämpö nousi 5–10 astetta. Kolminkertainen yläkropan vaatetus ja kalsari-talvitrikoo-yhdistelmä jaloissa oli liikaa sisätiloihin. Juoksu oli kuitenkin tukaluudestakin ja väen runsaudesta huolimatta mukavaa – välillä jostain ulkoilmasta tuulahti raitista, ihanan viileää ilmaa. Väkeä oli tungokseen asti, mutta eihän se tunnelmaa haitannut, kun ei ollut tarkoituskaan mitään aikaennätystä tehdä.
Tunneliin oli luvattu taidetta ja elämyksiä ja niitähän siellä oli, tosin hyvin tuotelähtöistä taidetta. (Senkinhän ruotsalaiset tunnetusti osaavat: tuotteistamisen, myynnin ja markkinaksi muuttamisen!) Ensimmäinen erikoisuus oli Silja Line -valo-ääni-teos: juoksimme läpi valosuihkujen ja kuuntelimme miellyttäviä hyvin matalia laivan töräys -ääniä. Talvipuutarha oli myös aistillinen: lumiset kuuset ja piparin tuoksut ilahduttivat. Adidaksen teos oli turhan tekno minun makuuni. Lisäksi oli useita muitakin teoksia, joista moni kuvasti kyseisen tunnelin osan yläpuolella sijaitsevan yrityksen tai organisaation toimintaa.
Juoksentelin kaikessa rauhassa kahdeksaan kilometriin. Tällä kertaa en voinut ottaa itselleni väkijoukosta jotakuta nimikkokilpakumppania, jonka ulkomuoto jäisi mieleen ja josta ehkä välillä jäisin jälkeen, mutta jonka sitten päättäisin tavoittaa ja tavoittaisinkin... Kaikki näyttivät niin yhteisöllisen näköisiltä, suorastaan yhdenmukaisilta, kirkkaankeltaisissa liiveissään! Kukaan ei yksilölliseen suomalaiseen tapaan edustanut juoksupaitansa selkätekstillä työyhteisöään tai omia mottojaan.
Kiristin tahtia viime kilometreillä. Maalissa tuntuikin siltä, että olin oikeasti taas ottanut irti itsestäni sen verran kuin tapahtumassa pitää. Saimme mitalit, godis-paketin ja jatkoinkin hilpeänä kipittelyä heti välittömästi kohti bussia, sillä hyinen sää olisi pian kylmettänyt perusteellisesti. Paluubussissa viereeni istuu jälleen ruotsalainen heijastinliivimies, joka kertoi tykkäävänsä kovasti kaikenlaisista tunnelijuoksuista. Hän oli ollut juhlistamassa myös aiempaa Södra Länken tunnelin avausta sekä Malmön ja Kööpenhaminan välisen silta-tunnelin avausta. Jälkimmäisen yhteydessä oli juostu maraton, johon osallistui 100 000 juoksijaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti