Tarkoitus oli kiertää Jyväskylän keskustan Jyväsjärven reunustava Rantaraitti sekä Palokkajärvi keskustan toiselta puolelta. Pyöräilin ensin kotoa noin kilsan matkan Kuokkalan sillan luo, minne jätin polkupyöräni ja vesipullon tarakalle täydennykseksi. Kiersimme järven, minkä jälkeen täydensin juomavyön pulloihin vettä ja vilkutin Annalle, joka jatkoi kotiinsa.
 |
| Alkuosa matkasta. |
 |
| Matka jatkui Palokkajärven kierrolle. |
Alkoi siis se jännittävä vaihe, kun lähdin aivan yksin matkaan kohti Palokkajärveä. Höh, sanoin itselleni – Pekkakin juoksi yksin 30 kilsan lenkin, enhän minä mikään läheisriippuvainen ole.
Tuohon asti olin siemaillut itse tekemääni hunaja-sitruuna-urheilujuomaa, joka on vatsaystävällisempi, luomumpi ja ravitsevampi kuin teolliset urheilujuomat. Nyt en juonut enää urheilujuomaa, vaan otin parinkymmenen minuutin välein siemauksia geeliä ja sen päälle vettä. Molempien asioiden piti edistää vatsakivuttomuutta ja näin tapahtui.
Vesisade yltyi, mutta se ei haitannut, koska tässä vaiheessa keho oli jo lämmin. Välillä sade taukosi välillä siedettäväksi ja kokonaan.
Oli mukavan helppoa juosta. Päästyäni Palokkajärven rannassa olevalle Nelostien suoralle, kokeilin vauhdin kiristämistä maratonvauhtiin. Sykkeet pysyivät mukavan alhaalla!
Mutta mitä mitä, ovatko ajatukset sekoamassa... Kävin mielessäni läpi reittiä: nyt siis kierrän tämän järven ja kun palaan Taulumäelle, on edessä ihana pitkä alamäki keskustan läpi. Mutta mihinkäs sitten... Hetken ajan olin jo käskyttämässä itseäni palatessa vielä toiselle Jyväsjärven puolikaskierrolle, kunnes jotenkin hämärästi muistin, että kyllähän me juuri äsken kierrettiin se jo kokonaan, myös Viherlandian puolinen kierros… Tuli mieleen kuultu tarina siitä, miten ultramaratoonari oli juossut matkaansa yöllä pimeässä ja sekavassa tilassa "nähnyt" asfaltissa omien lastensa nimet... Creepy... Kuka huomaa, jos sekoan ja alan vain kiertää loputtomasti Palokkajärveä yöhön asti... Puhelintakaan ei mahtunut mukaan kastumaan...
Palokan taajaman puoleisella rannalla hölkätessäni vastaavasti taisi tulla jonkinlainen flow-olotila. Siellä nimittäin tajusin, että olotila on vahva, ylämäetkin pystyy juoksemaan suhteellisen kevyesti EIKÄ POLVEEN SATU! Siis siihen polveen, jossa juoksijan polvi -oire on vihoitellut viime syksystä lähtien. Pitkän fysioterapia-ohjelman avulla ja asteittaisen kilsamäärien lisäämisen avulla oiretta ei ole ollut yli kuukauteen.
Riemuitsin mielessäni, että blogiin tulee otsikoksi "Juoksijan polvi parani" ja tarinastani, sekä jumppaohjeistani, saavat pian avun kaikki samasta ongelmasta kärsineet, kun vain osaavat googlata tämän hakukoneoptimoidun otsikon äärelle. Tuskin maltoin odottaa, että pääsen kirjoittamaan…
Mutta oivoi… polvessa alkoi tuntua enemmän ja enemmän tuntemuksia. Päästyäni lähemmäs Taulumäkeä kivistystä tuntui polven ulkosyrjässä, juuri siinä suoliluu-säärisiteen liittymäkohdassa (tractus iliotibialis) ja sitten tuli pistävää kipua myös polven yläpuolella. Pystyin kuitenkin kevyesti juoksemaan keskustan läpi alamäkeä satamaan asti, missä vasta vaihdoin kävelyksi. Juoksuvauhdissa pysyin kyllä lämpimänä, mutta kävellessä sade kylmensi nopeasti ihon. Ihanaa, polkupyörän selässä olevassa muovipussissa odotti lämmin vettäpitävä takki.
 | |
| Näillä vermeillä pärjättiin. Onneksi on teknisiä vaatteita. Miltä sade tuntuisikaan, jos päällä olisi puuvillaa. |
Loppumatka meni aatoksissa, joita tämän vuoden aikana on tullut pyöriteltyä ennenkin. Onko kokomaraton NIIN tärkeä, että sen vuoksi riskeeraisi polvea niin paljon kuin viime syksynä tapahtui? Ei todellakaan. Ei ole yhtään uljasta juosta loppuun kuningasmatkaa, jos keho ei oikeasti sitä kestä.
Onneksi kuitenkin puolimaraton näyttäisi testimatkan perusteella onnistuvan - jos vain tästä lenkistä ei tule jälkiseurauksena oireen pahenemista. Tai sitten vain kovasti tätä alla olevaa jumppaa tekemään ja kenties teippausta fysioterapeutilta pyytämään ja juoksemaan kokomatkaa niin pitkälle kuin voi. Tai sitten suosiolla lajinvaihto pyöräilyyn. Mutta kun juoksu on, nyyh, parasta.
