Ei se retkiluistelu sillä tavalla onnistu, että sauva on ihan vinksin vonksin

Aloitin tämän blogin kertomalla jännittäväksi käyneestä melontaretkestä Linnasaaren kansallispuistossa hyvin hyvin monta vuotta sitten. Linnasaaresta on pitänyt tuon retken jälkeen käydä hakemassa korjaavia kokemuksia vuosi vuoden jälkeen ja aina ne vain paranevat.

Perjantaina huomasimme, että 18 kilometriä pitkä retkiluistelurata on nettitiedon mukaan erittäin hyvässä kunnossa. Kun säätiedotuskin vielä lupasi muutamia pakkasasteita yöksi ja päiväksi nollakeliä, pakkasimme tavaramme, ajoimme pari tuntia Jyväskylästä Oraviin ja yövyimme Hotel Oravissa.

Aamuyhdeksältä kevyen aamiaisen jälkeen tallustelimme jääradan alkuun.

Jäärata oli ihanan sileä ja myötätuuli kiidätti eteenpäin...

 

Matka yhteen suuntaan on 18 kilometriä. Luistelimme puolitoista tuntia myötätuulen vauhdittamana Järvisydämen keskiaikaiseen lomakylään saakka. Ravintola Piikatytössä nautimme aamiaisen.

 

Takaisin lähtiessä puolisoni kysyi, että mitenkäs sinä noin hitaasti luistelet. Olen nuhatauti-toipilas, vastasin, ja sitä paitsi maha on täynnä. Sovimme kuitenkin rehvakkaasti, että nyt luistellaan takaisin Oraviin ja sieltä jälleen takaisin Järvisydämeen lohikeitolle. Ihan niin helposti ei oma matkantekoni onnistunut – tuossa vaiheessa ajattelin, että jokohan vain luistelen vain hotellihuoneeseen lepäämään ja odottelen siellä reippaampaa osapuolta pitemmiltä reissuiltaan.

Luistelin sitten rauhassa omaa vauhtiani. Ihmettelin, miksi vasen sauvani lipsuu ja ajattelin, että sen täytyy olla tylsä. Tutkin vielä, että onko sauvan kärki vääntynyt, ei ollut. Pysähtelin, kuvailin, juttelin ihmisten kanssa, siemailin mehua, katselin maisemia, luistelin rauhallista tahtia, tekstailinkin välillä.

Kun taas kohtasimme, sain apua sauvaongelmaan: sompahan sojottaa aivan väärään suuntaan. Siis totta: sompa pitää olla oikein päin. Hiihtäessähän sitä ei huomaa, mutta kun sauvan kärki ottaa vastaan jäähän, sen pitää tulla juuri oikeassa kulmassa. Ja se tulee oikeassa kulmassa, kun somman kolmion kärki osoittaa taaksepäin, näin:

Sauvan oikea asento.

Sauvan väärä asento: sompa sojottaa sivuun.

 

Kun päivän oppi oli saatu, olikin hyvä jatkaa luistelua ihan uusilla voimilla. Niinkin pieni asia, kuin sauvan lipsuminen, tekee luistelemisesta ihmeen paljon raskaampaa – varsinkin vastatuulella, mikä on kuin ylämäkeä hiihtäisi. Kun ensimmäinen keikka Järvisydämeen oli heitetty, jatkoimme toiselle kierrokselle myötätuuleen. Keveys ja oikea sauvomistekniikka vei vauhdikkaan kepeästi lohikeiton ääreen: olo oli kuin olisi alpeilla yläasemalta alas kylään lasketellut, palauttavilla sykkeillä.

Syönnin jälkeen oli siis edessä vielä kerran 18 kilometriä ja vastatuulta. Lähdimme liikkeelle vähän nihkeästi, mutta ylivoimaiselta se ei tuntunut. Juuri kun olimme aloittamassa aavan Majakkaselän ylitystä, meitä vastaan luistelee iloinen ryhmä, jonka yksi jäsen huikkaa jo kaukaa "terve Allu"...

Aurinkolasien ja pipojen alta kuoriutui eteen neljä ystävääni, jotka tunnen eri yhteyksistä ja joiden en tiennytkään tuntevan toisensa. Mikä ilahduttava yllätys olikaan rupatella heidän kanssaan hetki keskellä jäätä, kuulla kuulumisia ja jakaa kokemusta hienosta ulkoilupäivästä keväisen auringon alla! Totesimme kaikki, että tämä retki Linnasaareen ei jää viimeiseksi, tänne täytyy palata.

Perälöitä ja Liinamaita.

 

 

Loppumatkalla näimme vielä laavun, jossa hyvin voisi varsinkin näinä lämpiminä kevätöinä yöpyä. Tämä voisikin olla joku tulevaisuuden Linnasaari-retki: herätä keskellä järvenselkää hyisen aamun sarastaessa, keitellä trangialla kahvivettä, bongailla lintujen kevätmuuttoa ja koettaa olla häikäistymättä auringonpaljoudesta jäällä ja taivaalla...