Hiihtämisestä jäi monelle ikäviä muistoja lapsuudesta. Eikä ihme, perinteisten suksien pitovoitelu ei ole mikään helppo juttu. Ja olivatko ne sukset kasvavalla lapsella aina jäykkyydeltään juuri sellaiset, että pito ylipäänsä oli mahdollista?
Kun kolmikymppisenä sukset uudestaan jalkaani pistin, oli edessä kauhujen kokemus. Vain kilometri Jyväskylän Halssilan nelosta ja voimat olivat aivan lopussa. En ymmärtänyt, mikä tässä voisi olla hauskaa. Lipsumista ja lumipaakkuja suksen pohjassa, hikeä ja lihasten hapotusta.
Miksi minun hiihtämiseni ei yhtään muistuta ylämäkeä vauhdikkaasti harppovien ja tasaisellakin liidellen etenevien luisteluhiihtäjien dynaamista menoa? Miten hiihtäminen ikinä voisi olla kevyttä, saatikka mukavaa?
Ensimmäisen aikuiskokeiluni jälkeen meni vuosi-pari, ennen kuin päätin ostaa uudet sukset. Myyjä vakuutti, että kombi-suksilla kumpikin tyyli sujuu vaivattomasti. Imitoin muita luisteluhiihtäjiä. Kevyttähän se ei ollut, mutta jotenkin jo sujui, koska paremmasta ei minulla ollut tietoa.
Kunnes Sodankylässä lomaillessamme kokeilin luisteluhiihtoa keväisellä, kovahankisella järven jäällä. Voi ihmettä! Sukset kiisivät kevyesti, oli kuin olisin ollut höyhen tuulessa Dave Lindholmin laulussa... Hohtavassa kevätauringossa, myötätuulen sylissä tajusin, että tällaistakin se hiihtäminen voisi olla. Unelmaa kesti siihen saakka, kunnes lähdin takaisin, sillä vasta sitten tajusin vastatuulen voiman.
Hiihtotaito kasvaa varustelun myötä
Luisteluhiihto on ollut yhä mukavampaa, kun löysin hiihtokaverin sekä hankin nilkkaa tukevat luistelumonot ja junnukokoiset kilpasukset. Luisteluhiihto on mainiota, sykettä reippaasti kohottavaa luontoliikuntaa, josta tulee hyvä mieli. Ainoa huono puoli siinä on, että kerran viikossa olisi hyvä tehdä myös vähintään yksi peruskestävyyttä vahvistava harjoitus matalammilla sykkeillä. Ja jos sen harjoituksen haluaa tehdä suksilla, on syytä hiihtää perinteisellä tekniikalla. Sillä tavoin voi rasitusta kontrolloida paremmin varsinkin ylämäissä.
Siispä hankin tänä talvena perinteiset sukset ja monot. Tekniikan maailma neuvoi: osta Fischerin Zerot. Ja nehän me ostimme, kumpikin omat, mielenkiintoisin tuloksin..
Lantio eteen ja vahva potku!
Kenties sukseni on hiukan jäykkä. Tai ehkä tekniikkani on ollut tähän asti olematonta. Varmaankin molemmista asioista johtuu se, että hiihtovauhtini on hy-vin hi-das.
Tavasin Kaikki hiihdosta -kirjaa ja sain ohjeita: paino reilusti yhdelle jalalle, lantio eteen ja sähäkkä, alaspäin suuntautuva potku. Siinäpä sitä on ollut ajattelemista jokaiselle jalan siirrolle. Jos potkua ei riittävän painavasti suuntaa maata päin, suksi lipsuu. Ja aika usein suksi lipsuu huolimatta siitä, että potkaisen tarkista tarkimman potkun.
Perinteistä hiihtäessä reisien sivulihaksia alkaa kivistää. Ja kantapäät hiertyvät, vaikka kuinka kiristän monoista kantapääkiristyksen äärimmilleen. Parhaimmillaan perinteinen hiihtolenkki on silloin, kun menen yksin vailla pienintäkään vauhdin kaipausta, suorastaan unisesti. Kuin olisin hitaan mustavalkoisen elokuvan päähenkilö päiväkävelyllä! Puuttuu vain hattu, jota nostaisin kohteliaasti, kun tervehtisin vastaantulijaa ja pysähtyisin kunkin kohdalla hetkeksi mitäänsanomattomuuksia puhelemaan.
Se hyöty perinteisen hiihtotekniikan aiempaa tarkemmasta opettelusta kuitenkin on jo nyt ollut, että luisteluhiihdonkin potkutekniikka on tullut vahvemmaksi. Vauhti kasvaa kuin itsestään, kun potkulla työntää lantio eteen ja painaltaa potkun loppuun.
Keksin tämän viikonloppuisella Peurunka - Ampujien maja - Peurunka -lenkillä. Samalla aloin kehitellä muitakin ikiomia luisteluhiihdon tapoja. Yksi on perinteisen ja luisteluhiihdon yhdistelmä, siis perts-luistelu! Siinä potkutellaan suksia sivulle, mutta jokaisella potkulla työnnetään lantio keimailevan korostetusti eteen. Siihen vetkutteluun yhdistetään vielä sauvojen käytön vuorotahtiin.
Ehkä järjestän vielä näille lumille perts-luistelu-kilpailun! Voittaja on se, joka pystyy hiihtämään puhtaasti oikealla tekniikalla kilometrin verran täysin vakavin ilmein. Kustannan hänelle kuuman mehun ja munkin Ampujien majalla.
 |
| Metsoreitti ja maakuntaura - laduilla on hienot nimet. |
Maalaismaisemaa lähellä Laukaata.
 |
| Vanhat eivät osaa ottaa selfieitä. |
 |
| Latu oli viikonloppuna suurimmaksi osaksi vielä oikein hyvässä kunnossa. |
