tiistai 31. joulukuuta 2013

Uusien alkujen vuotta 2014!

Hei vaan!
Pyyhitään tomut jaloista, tai lumet lahkeista, oikaistaan lippa suoraksi, tai koppalasit, kohdistetaan katse horisonttiin ja jatketaan valitulla tiellä tai suunnataan ihan uudelle! Olkoon vuosi 2014 täynnä onnellisia uusia alkuja ja liikkeellelähtöjä!



torstai 5. joulukuuta 2013

Tätä et tiennyt talvipyöräilystä

Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen. On paljon blogeja, joissa jo kerrotaan, miten talvipyöräilyyn kannattaa varustautua ja myös, millaisia kommentteja pääkaupungissa pyöräilevä nainen saa muilta kadunkäyttäjiltä. 

Vaikka melkein kaikki on jo sanottu, ajattelin kertoa muutaman pikkuvinkin. Arkeeni kuuluu pyöräilyä 4,5 kilometrin päähän kaupungin keskustaan, siellä toimistotyötä, työpäivän jälkeen usein kaupassakäynti tai muuta asiointia, ehkä joskus jopa ravintolassa ystävien tapaamista. Niillä edestakaisilla matkoilla on näiden noin kymmenen pyöräilyvuoteni aikana ehtinyt tapahtua yhtä jos toista.

Vinkki numero 1: varo epätasapainoa!

Pyörän sivulaukkuunhan mahtuu hyvin läppärin lisäksi muutama kirja ja kaikki muu tarpeellinen tavara. Sen verran kallis tuo vettä pitävä läpällinen ja painepesurinkin kestävä sivulaukku oli, että en sellaista raaskinut molemmille puolille tarakkaa ostaa.  Mutta enpä silloin arvannut, millainen uhka kuivana pysyvää läppäriä uhkasi...

Ensin se oli vain pieni halkeama, sitten siitä kasvoi uusi halkeama, kunnes eräänä päivänä siitä irtosi pala pois.


  Muista siis sinäkin: jos painava sivulaukku jo kiinnitetty ja kännykkä jäikin sisälle, laita ENSIN pyörä seinään nojaamaan ja lähde sitten vasta kännykän hakuun. Tukijalka ei auta, jos sivulaukku epätasapainottaa pyörän, sehän kaatuu eikä tietokone sellaisesta tykkää.


Ei näin...

...vaan näin!

 

Vinkki numero 2: Osta ISOT päällyshousut


Tuulta ja kosteutta pitävät päällyshousut ovat pyöräilijän must-vaate. Elämä helpottuu paljon, jos päällyshousut ovat löysät ja vanhanaikaiset levenevälahkeiset – kunhan eivät ole niin leveät että lahje sotkeutuu ketjuihin.

Ratkaisevaa nimittäin on, että kun käy työpäivän jälkeen vaikkapa kaupassa, ei päällyshousuja tarvitse vielä toimistolta lähtiessä laittaa päälle, vaan ne voi laittaa laukkuun. Ja vasta ostoskassin kanssa pyörälle tultua voi siinä pyöräparkissa näppärästi vetäistä lämppärit farkkujen päälle kenkiä pois ottamatta – leveät lahkeet sallivat sen.

Leveät housut ovat hyvät.

Kengitettykin jalka sujahtaa leveän lahkeen läpi...

 

Vinkki numero 3: lumihangessa on kiva muljahdella


Vahingossa opin vielä yhden asian: luonnon olosuhteista voi löytyä mitä parhain ja maksuton kuntosali. Kun lunta sataa vaikkapa pellolle, aukealle tai järven jäälle paljon ja syntyy pehmeä kinos, niin siinäpä vasta hyvä tasapainon treenaus- ja hiennostatuspaikka. Jos joku on tehnyt kinokseen polun, pyörä vaan rohkeasti polulle ja kokeilemaan, miten pehmeydessä pysytään pystyssä...

Eräänä aamuna itse lähdin ylittämään Jyväsjärven jäätä tällaisissa olosuhteissa, kun kuvittelin pääseväni toimistolle nopeammin jäätä, kuin viereistä siltaa pitkin. No, aikaa kului, selkä ja pää hikosivat, pyörä muljahteli, ja sain keskittyä oikein kunnolla tasapainoilemaan, että lopulta pääsin vastarannalle. Taisin siinä muutaman kerran keikahtaa kumoonkin, mutta se ei haitannut mitään, sillä alustana oli pehmeä lumikerros. Ihanaa. Tein enkeleitä – no en tietenkään, hullunahan ne sillalla pyöräilijät olisivat minua pitäneet.