Ein Berliner tietää, mitä monikulttuurisuus on

"Rasismus...", vitsaili Dominikaanisessa tasavallassa asuva, Etelä-Koreasta kotoisin oleva nuorukainen Jay. Sanailun aiheena oli epädemokraattisuus kielikoulun luokkien ilmastoinnissa. Naapurihuoneissa oli 35 asteen hellettä viilentämässä jäähdytin, meidän huoneessamme ei.

Olen ollut kaksi viikkoa Berliinissä kielikurssilla, johon sain apurahan Journalistisen kulttuurin kehittämissäätiö Jokesilta. "Gastmutter" Estherin luona asuessani, vehreässä Pichelsbergin lähiössä asuessani olen saanut kokea välähdyksiä saksalaisesta arjesta.

Oikotie Scottwegeniltä Pichelsbergin S-asemalle. Öisin kannattaa varoa villisikoja.

Olen myös kuunnellut vähemmän vitsikkäitä rasismiuutisia Suomesta. Eräskin inhoaa monikulttuurisuutta ja halusi sanoa sen ääneen. Jyväskylässä osoitettiin mieltä ja sen päätteeksi pahoinpideltiin ennalta sovittua uhria julkisesti.

Viisi prosenttia Suomen asukkaista on (OECD, 2011) maahanmuuttajataustaisia. Saksa ja erityisesti Berliini on jotain ihan muuta. Berliinin asukkaat tulevat 200 eri maasta. 25 prosenttia heistä on maahanmuuttajataustaisia. Viime viikkoina Saksaan on virrannut ennätysmäärä uusia turvapaikanhakijoita. 

Katukuvassa näkyy Hitlerin kädenjälki. Muurin murruttua kaupungista tuli synkästä historiastaan huolimatta – tai ehkä juuri siitä johtuen – monikulttuurisuuden kehto. Vaihtoehtoiset elämäntavat, tuottelias taide ja kulttuuri yhdistyvät vahvaan talouteen. Rennon elämän ja uratoiveiden houkuttamina kaupunkiin virtaa yhä uusia espanjalaisia, ranskalaisia, puolalaisia, italialaisia ja kaukaisempienkin maiden nuoria.

Berliinin ilmapiiri on avoimuudessaan sekä ihanan rento että piinallisen vaativa. Kirjakauppojen näyteikkunoissa olevat kirjat, teatteriesitykset, museot, media, tiede, taide, julkiset ja yksityiset keskustelut muistuttavat menneisyyden virheistä. Niistä on opittava, unohtaa ei saa.

Halleches Tor -asemalla muistutetaan toisen maailmansodan tapahtumista.

Anne Frank -museossa opas kertoi lapsiryhmälle, miten juutalaisia verrattiin käärmeisiin ja miten käärmeisiin puolestaan liitettiin hyvin negatiivisia merkityksiä. Hän pyysi useaan otteeseen lapsia kertomaan, mitä ajatuksia kuvat heissä herättävät.

Hetken aikaa keskustelu tuntui minusta liian raastavalta herkille lapsille. Sitten heijastin näkemääni ympäröivään todellisuuteen. Uusnatsit ovat tehneet tuhopolttoja ja murhia. Poliisi tarvitaan synagogia vartioimaan. Uutiset kertovat, että talousbuumin sivutuotteena Saksaan on syntynyt myös uudenmuotoista köyhyyttä, kuten ”minitöitä” 450 euron kuukausipalkalla. Kytevässä yhteiskunnassa lapsille voidaan antaa huomattavasti huonompiakin elämän eväitä kuin välineitä tunnistaa sosiaalista eriarvoisuutta. 

Juna elämään ja juna kuolemaan -teos Friedrichstrassen juna-aseman edessä.

Kävellessämme Estherin kanssa junalta kotiin, näimme nuorten rykelmän. He kikattelivat ja tomuttivat toistensa hiuksista ja vaatteista kirkkaita värejä. Olympiastadionilta oli kuulunut jo pitkään rummutusta ja musiikkia. Stadionilta purkautui juna-asemalle lisää nuoria värjäytyneitä iloisia nuoria.

Kyse oli intialaisesta Holi-juhlasta, jotka ovat levinneet Saksan kautta eri puolille Eurooppaa viime vuosina. Berliinin tapahtumaan Olympiastadionin mahtavissa puitteissa osallistui 11 000 juhlijaa. Juhlien aihe on kesä ja hyvän voitto pahasta.

”Mutta eiväthän he ole intialaisia”, sanoin. ”Eivät olekaan, miksi heidän pitäisi olla”, Esther vastasi.

Niinpä! Mikä vanhakantainen ajatus tämä olikaan.

Puhaltakoot raikkaat intialais-eurooppalaiset tuulet ja tuokoot mukanaan hilpeän globaalin mentaliteetin omaankin päähäni. Holi-juhla on hyvä esimerkki tilanteesta, jossa osallistujien ei tarvitse ennakolta suunnata ajatuksiaan johonkin erityiseen, esimerkiksi kansallisuuteen tai ihmisten fyysisiin ominaisuuksiin. Merkityksellistä ei ole, mikä meitä erottaa vaan se, mikä meitä yhdistää. Se voi olla vaikkapa musiikki, ilo kesästä, lämmöstä ja hyvän voimasta. Hienoa, että Holi-juhla onkin jo rantautunut Suomeenkin. Se vietettiin Helsingissä heinäkuussa 2015.