Kajakki vie ja taksi tuo

Vietimme lämmintä lauantaipäivää ystävättäreni kanssa kanoottiretkellä Tuomiojärvellä. Tavinsulka Oy vuokrasi kanootin 16 eurolla/hlö kahdeksi tunniksi, opastuksen kera. Meloimme läheiseen Lehtisaareen, jossa rantauduimme, puhuimme, palasimme takaisin, luovutimme kanootit sekä kävelimme rantatietä pitkin autolle pysähtyen välillä jäätelölle. Puhuimme niin paljon, että kävelimme parkkipaikalle vievän risteyksen ohi. Lopuksi vielä pyörähdin ystävän kotona hetkisen rupattelemassa ne viimeisetkin asiat, ennen kuin palasin kotiini.

Kauan sitten koin toisenlaisen melontaretken. Halusin kokeilla kajakkimelontaa. Kun kesäinen työmatka vei Rantasalmelle, päätin pakata mukaan leiriytymisvälineet ja meloa Rantasalmelta Linnasaareen. Vuokrasin Järvisydämen lomakylästä kajakin ja laskin sen vesille.

Yllätykseni oli suuri, kun kartalla yksinkertaiselta vaikuttava reitti ei enää laineiden keskellä näyttänytkään niin helpolta. Kompassia ei ollut, saarissa ei ollut nimikylttejä, eikä mitenkään voinut tietää, mikä mikäkin saari oikeasti on ja missä Linnasaari on...?

Melottuani useita tunteja päätin yöpyä kauniilla luodolla, jonka kalliota peitti sammal.

Saaren kivikkoiseen rantaan oli helppo nousta.

Lämmitin trangiassa herkullisen iltapalan ja katselin tyynin mielin järveä. Varmasti aamulla joku veneilisi rantaan kertomaan, mihin suuntaan tästä oikein pitää lähteä. Pystytin teltan ja nukuin.

Heinäkuinen ilta oli vaalea ja lämmin.

 Aamulla heräsin voimistuneisiin aaltojen ääniin. Kurkistin teltan oviaukosta ja totta: tuuli olikin yltynyt niin, että liikkeellelähtö ei ollutkaan kovin helppoa. Aamupalaa syödessäni tajusin, että liikkeellä ei ole paljon veneitä ja jos onkin, ne eivät tule huutoetäisyydelle. Soitin kajakkivuokraamoon, josta neuvottiin melomaan vastatuuleen, selän yli. Siispä liikkeelle...

 Melominen ei kuitenkaan ollut kovin helppoa, koska en todellakaan ollut koskaan aiemmin ollut kajakissa enkä minkäänlaista kurssia sen käsittelyyn käynyt. Aallot uhkasivat keikauttaa minut nurin ja itsesuojeluvaistoni sanoi, että tällä kokemuksella tuota selkää mustien pilvien alla ei taideta ylittää. Aallot löivät voimakkaasti rantaa vasten, mutta rantautuminen onnistui kuitenkin ilman haavereita. Soitin kanoottivuokraamoon ja pyysin nöyränä venetaksia noutamaan minut.

Eivät nämä aallot mahdottomia ole, jos olet pätevä kajakkimeloja.

 Ihailin ylläni saalistavien kalasääskien roikkuvia jalkoja ja selitin puhelimessa venetaksille, mistä hän saisi tulla minut poimimaan. Ihme kyllä, hän tiesi nopeasti sijaintini ja venetaksi oli paikalla vajaassa tunnissa. Kajakki laitettiin veneeseen ja paks-paks-paks -paukutettiin menemään vasten aaltoja Linnasaareen. Muistan, ettei venetaksia kuljettanut rouva juurikaan hymyillyt eikä jutellut. Hintaa tällä kyydillä oli muistaakseni 60 euroa - mutta haitanneenko tuo, kun selvisin ehjänä...

Nykyinen avopuolisoni soikeni aikoinaan hämmästyksestä, kun kerroin retkestäni. Miksi ihmeessä yksin, miksi ihmeessä kajakkikurssia käymättä, miksi ihmeessä et ottanut kompassia etkä aukkopeitettä...? No, joskus asiat pitää oppia kantapään kautta. Seurustelumme alkuvaiheessa menimme kajakkimelontakurssille. Pystyin kuin pystyinkin myös kaatamaan kajakin, mikä onkin opetusohjelmassa tärkeä kohta. Tämän jälkeen mahdollinen kaatuminen ei tule tositilanteessa ensimmäistä kertaa eteen ja kurssin käynyt kykenee myös "reskuttamaan" paitsi itsensä ja kaverin.

Tuolla yksinäisellä ja pelottavalla keikallani ihastuin melontaan lähtemättömästi. Samalla tuli selväksi myös järven voima. Sitä vastaan täytyy varustautua tiedolla, taidolla ja välineillä.

Toinen oivallus tuli Linnasaaren leirintäalueella saunoessa ja iloisten melontaseurueiden makkaranpaistoa kuunnellessa. Tajusin, että minäkin haluan oman melontakaverin.

Järvisydämen lomakeskuksesta on kesällä mukava meloa vaikkapa Linnasaareen ja Oravisaareen. Samaa reittiä pääsee talvella luistelemaan retkiluistimilla, mutta se onkin jo ihan toinen juttu.